Levyvirasto
Palvelun esittely
Lyhyesti Levyvirasto Oy on alkuvuodesta 2005 toimintansa aloittanut indie-painotteinen levykauppa. Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisimman tuoretta ja lupaavaa musiikkia mahdollisimman laajalti. Tämän mukaisesti kuka tahansa saa musiikkinsa myyntiin levyvirastoon.
Tiedämme, että laadukasta ja mielenkiintoista musiikkia on olemassa vaikka kuinka paljon, ainoastaan sen löytäminen on vaikeaa. Tämä johtuu näkemyksemme mukaan perinteisen jakelureitin kalleudesta. Tämä karsii levykaupoista löytyvät levyt ainoastaan myyvimpiin. Tällöin useat hyvät ja omintakeiset artistit jäävät kokonaan ilman jakelua, mikä karsii vaativille musiikinkuuntelijoille kelvollisten levyjen saatavuutta. Levyvirasto on perustettu saattamaan hyvän musiikin ystävät ja tekijät yhteen.
Ketkä? Yrityksen perustaja Antti Peisa sai kannuksensa sivuston ylläpitämiseen kokemuksistaan Rockmusica.netin päätoimittajana ja alullepanijana. Valtavirrasta poikkeavaan musiikkiin panostavina sivuina Rockmusica.netin pyörittäminen poiki idean, että Levyviraston kaltaiselle sivustolle on kysyntää.
Isotöisenä ja monenlaista osaamista vaativana projektina Levyvirasto edellytti enemmän kuin yhden musiikista innostuneen panoksen. Vauhtia projekti saikin Peisan onnistuttua puhumaan projektin taakse myös molemmat veljistään. Toiminta yhtiöitettiin riskin pienentämiseksi, mutta alkuperäistä ideaa indiemusiikin edistämisestä ei kyseenalaistettu.
Kotisivut: Levyvirasto
